14.10.2009 ARVOISA SIVUILLAMME VIERAILEVA!!

Kauppakeskus TUULOSEN MYYMÄLÄMME ON LOPETETTU VUOKRASOPIMUKSEMME PÄÄTTYMISEEN 29.10.2009!!!
LOPUT TUOTTEET ovat SAATAVILLA postitse VERKKOMYYNNISTÄ
tai NOUTAEN HAUHON MYYMÄLÄSTÄ HAUHONTIE 31
Tämän alapuolelle yrittelen laittaa silloin tällöin uudempaa infoa!!:)

TOUKOKUUN 5. AURINKOISTA aamua jokaiselle,yhdessä ja erikseen!

Pitkästä,erittäin pitkästä aikaa ajattelin laittaa muutaman sanasen,tähänkin sivujemme osioon.
Liian kauan on viimeisimmästä kirjoittelusta,mutta näin vaan on käynyt,että pitkä sijaisuuteni päivätyössä on vienyt suurimman osan ajastani.
Tuotteiden suhteen sen verran,että ikävä kyllä uutuuksia ei ole tulossa eli nämä tuotteet, jotka myynnissä nyt näet,ovat myös varastoituna Hannalan ulkotiloihin eli varsinaista myymälää ei tällä hetkellä ole. Esim.nouto jonkun tuotteen kohdalla siis onnistuu,kunhan muistat ensin soittaa,että osaan olla paikalla haluamanasi ajankohtana.
Kesä on aluillaan ja haaveenani on,että kesäkuukausien aikana pystyisin vapaapäivien osalta olemaan paikalla ja laittaa jonkinlaista varaston tyhjennysmyyntiä pystyyn. Osa tuotteistahan on ollut talven aikana paikallisella kirpputorilla,Aikomuksessa ja kauppa käynyt yllättävänkin hyvin. Kiitos mukavalle henkilökunnalle!!
No niin,..aloittelen tässä päivääni ja muutaman tunnin päästä suoriudun iltavuoroon nykyiselle työmaalleni. Niinpä toivottelenkin teile jokaiselle,ehdessä ja erikseen valoisaa,aurinkoista ja sujuvaa keskiviikkoa,sekä tulevaa äitienpäivää. Onnea meille kaikille äideille!!
Heippa ja ehkäpä kesällä nähdään..voikaa hyvin :) -raija-

UPEAA JA AURINKOISTA MAALISKUUN YHDEKSÄTTÄ!!
Ihanaaaa,aurinko paistaa täydeltä terältä ja alkaa pikkuhiljaa tuntua,että kyllä se kevät sittenkin alkaa tulla. Ihan tarpeeksi on tullut tarvottua lumikinoksissa,lapioinneista puhumattakaan.:) Vai oletteko eri mieltä.
Tänään saapuivat melko pitkään odotetu MAILEGin uudet tuotteet ja pitkin aamupäivää olen niitä verkkomyyntiin syötellyt. Puiset puutarhapenkit ja pöytä enteilevät jo tulevasta kesästäkin…muutama pitsimekkoinen puputyttökin muutti meille ja kuluvan kuun loppuun on luvassa vielä muuta tuote lisää.
Viimeiset viikot ovat kuluneet “ihan oikeissa töissä” käydessä ja tuotteet ovat siirtyneet myymälän sisätiloista navetan puolelle eli kesäksi koittelen järjestää tuotteita tiloihin,joissa ennen asustelivat kolme hevosta. Ehkäpä jo pääsiäiseksi saan kyltin portinpieleen toivottamaan niin uudet,kuin vanhatkin asiakkaat tervetulleiksi.
Nyt lopettelen tähän,hurautan iltavuoroon ja toivottelen samalla kaikille täydellä teholla työintoa,iloista mieltä arkisiin aherruksiin…sitä kummasti jaksaa näin kirkkaina päivinä paljon enemmän kuin pilvipoudalla :)
Tzauuuu ja halit niille,jotka siellä jossakin kauempana maailmalla puurtavat omaa sarkaansa,odotellen suomen kevättä ja kesää palatakseen lomalle,kotiin,mökkiin jne.eli mm.Tarja,Marcus,Eveliina,Anniina jne…ihan just kohta on kesä taas! :) – raikku –

Helmikuun yhdettätoista jo mennään ja olen pallomme saamattomin ihminen!
Jälleen kerran olen luvattoman pitkän ajan ollut kirjoittamatta tälle sivulle mitään. Niinpä,kuukausi on vierähtänyt jotenkin ns.käsistä,..kuinka tässä näin voikin käydä,että kun ikääntyy,niin aika todellakin menee lujempaa kuin koskaan..:)
Kevät saisi jo kyllä tulla ja enteitä edes pikkasen on ainakin tänään ilmassa,kun aurinko köllöttelee lupaavasti antaen kauan kaivattua valoa. Mieli palaa jo malttamattomasti kukkapenkkeihin ja omenaput on ihan ust kohta leikattava.
Muusta kevään suhteen en sitten tiedä edelleenkään yhtään mitään. Tällä hetkellä odottelen mm.GreenGaten tekstiilejä ja Mailegin pikkuväen tuotteita.
Messut tuli käytyä tuossa tammikuun lopussa,mutta hullua hurskaammaksi en siellä tullut Hannalan suhteen. Tämä oli ensimmäinen kerta,kun ei tuntunut oikein mitään sykähdyttävää uutta löytyvän elikkä tukeudun nyt vain muutamaan tuoteryhmään.
Greengatelta olen valinnut ikävä kyllä vain ja ainoastaan tekstiilejä. Valikoimaan on siis tulossa tilkkupeitteitä ja näiden tyynynpäällisiä. Osa asiakkaiden toivomusten mukaan tilattuja ja osa omien mieltymysteni mukaan. Samoin on Mailegin suhteen.
Paljon olisi ollut valinnanvaraa tilailla kesääkin ajatellen,mutta juuri nyt olen keskittynyt myymälänpidon ulkpuoliseen työhön eli hoitotyössä kulkemiset ovat houkutelleet ja pitkän tauon jälkeen ihan mukavaa vaihtelua.
Rekrytoinnin kautta oli muuten erittäin helppoa hankkiutua “oikeisiin töihin” Suosittelen siin monelle muullekin em.vaihtoehtoa,jos haikailee lisätuloja. Rekrytoinnissa on yhtenä hyvänä puolena sekin,että aika pitkälle voi valita oman aikataulunsa mukaan,minne haluaa hakeutua ja koska. Jos kokee esim.yötyön täysin mahdottomaksi esim.lastenhoidon kannalta,niin jonkin veran pystyy sopimaan ja toivomaankin työvuoronsa. Toki näissä on varmasti ongelmakohtansakin.
Nooo,oli niin tai näin,niin jatkan vuorotöitäni mahdollisimman paljon aina kun niitä tarjotaan ja kesää kohtihan alkaa tulla lomasijaisuudetkin eli palailen taas myöhemmin puotini kohtalosta asiaan.
Verkkomyyntiähän päivittelen heti,kun saan ensimmäisiä uusia tilattuja tuotteita käsiini ja joitakin tuotteita on laitettu myös huuto.net sivustoillekin. Se on myös oivallinen kauppapaikka niin ostajalle kuin kauppiaallekin.
Valikoima on valtava kaikinpuolin käytettyjen ja uusien tavaroiden suhteen ja varovainenkin saa näiden suhteen olla. Toisinaanhan voi vastaan tulla myyjä,joka ei koskaan lähetäkään ostamaasi tuotetta,mutta toisaalta sieltä saattaa tehdä mitä ihanimpia löytöjä huomattavankin edullisesti. Aikaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan selaillessa eri vaihtoehtoja,mutta ehkäpä se on vaivan arvoista.
Nyt toivottelen kaikille aurinkoisia,kirkkaita ja valoisia päiviä lumisateista huolimatta.
Ja kuten tapanani sanoa..nostetaan tassua kun tavataan :)..terkuin raikku

Tammukuussa, 4.pv illan tulen…
Eikö olekin luonto upeimmillaan juuri nyt. Hannalan pihapiiri on ihan mielettömän idyllinen jäätynein ja oksansa pihaan päin kaartavin kriikunapuiden osalta. Omenapuut välkkyvät pieniä timatteja,jos auringonsäde osuu sopivasti. Lumitöitä on nyt saatu tehdä oikein olan takaa,mutta niinhän talveen lumi kuuluukin.
Ystäväpiirissäni on laskettelun harrastajia ja nyt on kyllä ns.kelit pitelemässä kaikkia lähiseutumme Ski Sappeen vierailijoitakin.
Suosittelen muuten lämpimästi paikkaa jokaiselle,rinteissähän löytyy skaalaa aloittelijoista taitajile,pikkuväkeä unohtamatta.
SkiSappee on muuten viihdepuolellakin ihan varteenotettava,jos maitkailunne osuu näille seuduille:),loistavat nettisivustot auttavat senkin osalta valinnassa matkaillessanne lähiseutumme monipuolisen tarjonnan puitteissa. Omassa pikkupikkukunnassamme ei viihdepuolta näin talvisaikaan kun tahdo löytyä,mutta mökkien ja maatilamatkailukohteiden kirjohan on valtavan hyvä.Tervetuloa!!
Myymälän puolesta sen verran,että en ole avannut myymälää näinä päivinä,kuin ihan satunnaisesti. Olen aloittelemassa ihan ulkopuolisia työmarkkinoita näin hiljaisen tammikuun alkuun ja joinakin päivinä saatan laittaa kyltin tienposkeen toivottamaan ostoksille,mutta muuten keskityn rästientisöinteihin päivisin ja iltaisin muihin töihin eli kannattaa pirauttaa varmuuden vuoksi jos on aikomus poiketa kauempaa.
Tämä saattaa harmittaa joitakuita,muta ihan käytännön syistä on nyt tällainen meininki.
Hannalan jatko on jälleen kerran avoin ja siihen asiaan palaan heti,kunhan vain muutama kohta saadaan palaveerattua paikoilleen.
Nyt toivottelen erittäin mukavaa viikon alkua jokaiselle ja pompsahdan tästä nuorimmaiseni synttärikakun kimppuun. Kokonaista 12 vuotta sitten,kun hän syntyi,ei ollut juurikaan lunta,saati näin kylmiä päiviä,mutta tuleva kesä silloin olikin sitten ennätyksellisen sateinen. Oli vain pari pv,kun yleensäkään sai vauvaa edes ulos nukkumaan,kun vettä tuli viikkotolkulla lähes tauotta. Toivotaan,että nyt olleet pakkaspäivät tulevat vastaavasti helteisinä päivinä kesällä...
Nostellaan taas tassuja,kun nähdään,..aurinkoisia,pikkupakkaspäiviä toivoen raikku

JOULUNA 2009 …hyvää joulupäivää ARVOISAT ASIAKKAAMME ja ystävät rakkaat,tutut ja tuntemattomat!
Lomareissu on ohitse ja kaihokaipaus jäi GranCanarian aurinkoa,valoa ja lämpöä!
Kelit pitelivät kaikenkaikkiaan koko lomaviikon ja kaikki sujui ihan mallikkaasti uiden ja nauttien kiireettömästä olosta. Seuraava reissu saa jonkun aikaa odottaa,mutta mielessähän sellainen jo siintää.
Nyt on keskityttävä työn tuomiin uusiin tuuliin,Hannalan kehittämiseen ja vastaanottamaan kevään tuomat haasteet. Mitä vuosi tuokaan tullessaan,toivon sen totisesti olevan hiukan leppoisampaa,kuin kuluneen vuoden tapahtumat. Niin paljon sattui ja tapahtui kaikenlaista sekä työni että perhe-elämänkin puitteissa.
Kuluneen vuoden aikana olen saanut monta uutta asiakasta,ystävää ja tutustua sekä henkilökohtaisesti että netinkin kautta mielenkiintoisiin tuttavuuksiin.
Kuulostellaan ja katsellaan,kuinka kaikki on kehittyäkseen eteenpäin.. Omien polkujeni kulkijana haluan toivottaa myös teille jokaiselle sujuvaa taivallusta kohti alkavaa vuotta.Suurella sydämellä ja lämpöisellä halauksella,vilpittömästi kiittäen lähetän ajatukseni jokaiselle läheiselleni,ystävälleni ja yhteistyökumppanilleni. Olette jokainen ollut tukenani pian loppuun kuluvan vuoden aikana. Ilman teitä jokaista moni asia olisi saattanut jäädä puolitiehen:Special KIITOS ja kumarrus: Anu,Leena,Taina,Sirpa,Annukka,Leila,Marjo,Krisse,Piia,Marjo ja kymmenet asiakkaat pitkästä pinnasta,ymmärryksestä ja huolenpidosta. Ollaan jatkossakin jokainen omanalaisemme kulkija..tuulta purjeisiin ja kohti vielä tuntemattomia alueita. Löydetään jokainen onnemme,mistä se sitten muodostuukin,..rakkautta ja toisista huolehtimista unohtamatta.
Hyvää Joulupäivää,Tapania ja tulevaa vuodenvaihdetta.Rakkaudella R

21.12. alkaa kääntyä myöhäisen illan puolelle,kun kokeilen tätä koneen kantavuutta.
Aamuherätys tuli ukonilman saattelemana,muutama leiskaus salamoina ja pari voimatonta jyrähdystä,Siitä asti on satanut vaihtelevasti,mutta sehän oli meidän sakille vain onneksi,sillä päivä kului ostoksilla Las Palmasissa.Muutama ostoshelvetti tuli kierrettyä ja kaikinpuolin reissu meni mallikkaasti ellei ota huomioon Eijalta lainassa olleen auton temppuilua. Ihmeteltiin hiukan lähtiessä,kun varoitteli,että takarontissa on jäähdytinnestettä,kun syyläri hukkaa sitä jonnekin.
Niinpä...ei ihmtelty enää mekään,kun päästiin ekaan parkkihalliin ja konepellin alta tuli melkoiset höyryt. No konehan keitti.. Tullessa meillä jo olikin sitten viiden litran kanisteri vettä,jota lorauteltiin tasaisin välein syyläriparkaan. Hienosti päästiin kotiin.
Ihan samanlaista ei palvelualttius ole Canarian suuntimilla,kuin mihin kotimaassa on asiakkaat totuteltu. Aika monen kantsis joskus elämässään tehdä reissu maailmalle,niin kotiin tullessa ei ehkä ihan heti valittaisi,jos rautakaupassa ei ole myyjä polvillaan nöyränä passaamaan ja toteuttamaan asiakkaan kaikki toiveet.
Saati Citymarketin tai Prismojen ihmisvilinässä. Täällä ei todellakaan ole myöskään myyjiä joka osastoille,mutta hyvin sieltä silti omat etsimänsä löytää ja ellei löydä niin ollaan ilman. Ainakin meidän sakki löysi niin syötävät kuin joululahjatkin ja itse löysin mainion tuoteryhmän eräästä kivasta pikkuputiikista,vaatemerkin Natura. Katsotaan,saattaisiko sitä löytyä jatkossa Suomestakin. Ehkä jonakin päivänä.
No niin,eipä tässä tämän kummempia tällä kertaa. Huomenna on tokavika lomapäivä ja aamun sää näyttää,kuinka se vietetään.
Nyt juuri raivoaa melko kova tuuli ja meri pauhaa kolistellen rantakiviä ihan tuossa edessämme. Toivotaan,että pakkanen kotomaassa on hellittänyt,jotta kotimatkamme keskellä yötä ei olisi kovin rankka pitkän öisen lentomme jälkeen.
Voikaa hyvin,tarjetkaa ja nukkukaa hyvin.
Ai niin,moni on saattanut yrittää tavoitella puhelimitse. Valitettavasti yhteys tänne on takunnut pahimman kerran eli olen ollut omasta tahdostani riippumatta puhelinmotissa. Pahoittelen,jos joku on yrittänyt tavoitella,toistuvasti ja turhaan.
Tämä asia korjaantuu vasta kotiuduttuani torstaiksi. Silloin pyrin myös vastaamaan kaikkiin meileihin,jotka saattaneet eksyä teille tietymättömille.
Heissan,palaillaan taas langoille….terrrrrrrrrveisin raikku

20.12. GranCanarian auringosta laittelen teille kaikille terkkuja. Omat polkuni toivat minut tänne aurinkorannalle ja juuri nyt istun patiolla tuulista iltaa. Suoraan edessäni,muutaman metrin päässä pihastamme on meri ja ihailen varjoliidon kanssa surffailevaa komea kroppaista aaltojen ratsastajaa…
Osaisinpa kuvailla,kuinka korkealle hän “hyppää” aallon harjalta,palatessaan kerta toisensa jälkeen avomeren suunnasta kohti rantakivikkoa. Tuuli on tänään melko kova aurinkoisen päivän jälkeen,oikeastaan sellainen kesämyrsky Suomen suveen verraten. Ollaan koko sakki otettu aurinkoa viimepäivät eli ihan tervetullutta vaihtelua tämä pieni ohimenevä viileämpi säärintama.
Eipä paljon tunnu joululta,vaikka täällä onkin tekokuusia ylenpalttisesti koristeltuina,mutta ehkäpä joulumieli tarttuu,kun aattoaamun yönä täältä kotiudumme.
Huomenissa on tarkoitus lähteä LasPalmasiin autoillen pikkasen jouluostoksille,jotta nyt jotakin pientä olisi pukinkonttiin aattoiltana. Nuorimmainen poikani Tuukka sai tämän matkan ikäänkuin joulu-ja synttärilahjana,mutta ehkäpä jokin paketti kuitenkin on vielä ylläriksi hankittava.
Tällai tänäpänä..jatkan tässä alkuillan viettoa kahvitellen ja lörpötellen Lotan ja Eijan kanssa..suunnistamme kohta kävelylle ja illallispaikkaan suunnistaen. Tänään ei taida kiinalainen ravintola olla mielessä,mutta ehkäpä keksimme vastaavan paikan..
Toivottelen teille kaikille lukijoille mukavaa sunnuntain jatkoa..nostetaan tassua kun tavataan ja special terveiset kotiin,Hauho ja Nokia suuntimet,rakkaille ystäville halit myös. Palaillaan taas..terkuin raikku

Sunnuntaina 13.12.2009,kymmenisen päivää jouluun…
SYDÄMELLINEN KIITOS ja LÄMMIN HALAUS teille jokaiselle,valtaisalle määrälle niin uusia kuin uskollisia “vanhoja” asiakkaitamme. OLI SUURI ILO nähdä teidät kaikki eilen lauantaina HawuJoulumarkkinoiden merkeissä. Teitä oli uskomattoman paljon ja kiitos myös kauniista sanoistanne puotiamme kohtaan. Niin,se tavanomaisin lause,jonka kuulimme ja olemme viime viikkoina kuulleet,on ollut se tervehdys,että kiva kun on tultu takaisin ja eihän Hannala kuulu muualle kuin Hauholle. Niinpä!!!
Nämä terveiset ja sanonnat antavat kieltämättä aikas paljon motivaatiopotkua!
Näille sivuille palailen varmaankin vielä tiistai-iltana viimeistään. Lomareissulta ajattelin laittaa parhaat palat,mikäli nyt jotakin mainittavampaa tapahtuu ja olenhan siellä erään agentuurin,Lotan kanssa eli luulenpa,että saattaa sitä sattua ja tapahtua kaikenlaista,.. mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille..kuulemisiin – raikku –

JA KUTEN TEISTÄ SUURI JOUKO ONKIN JO HUOMANNUT,NIIN SUURIMMASSA OSASTA TUOTTEITAMME ON PERINTEINEN JOULUN ALEMYYNTI ELI MEHÄN MYYMME ALENNETUILLA HINNOILLA NYT,EMME SIIS JOULUN JÄLKEEN!!!
Suuret kalusteetkin saavat lähteä nyt -50% eli otapa omasi,jos olet esim.kivaa miljögårdenin saunapenkkiä vailla tai ihan kohta jo ovella olevaan kevääseen puutarhapenkki.ä..olkaa hyvät,ALE ON ALKANUT NYT JO =)

Lauantaina 28.11. niin vain taas päästiin pitkälle iltaan ja verkkomyynti on huiskinut melkoisen tiuhaan tahtiin lähetyslistaa toisensa perään. GreenGate on ollut ehdoton suosikkituote ja niinpä tekstiilipuoli alkaa kokolailla olla nyt loppuunmyytyä.
Pari tyynynpäällistä vielä pilkistää hyllyllä ja keramiikassa löytyy vielä jotakin.
Lisbeth Dahl on ollut myös suosikkilistoilla. Sateenvarjot ovat aika ajankohtaisia!!
No,nyt saa riittää tämä paasaus..hommat on nyt hanskassa ja huomenissa huilailen ja jatkan taas..hyviä unia,enkeleitten kuvia sanoi aina äitinikin,kun olin pieni. -raikku-

PERJANTAINA melkein on yöksi ilta vaihtumassa ja alan lopetella verkkomyynnin päivityksiä..vielä ajattelin laittaa muutaman tajunnanvirtasanasen…
Ihan ekaks sellanen vieno,pieni pyyntö teille lukemattomille ystävilleni,jotka yritätte tavoitella facebookin kautta..oi ei,mä en kertakaikkiaan ehdi päivitellä sinne yhtään mitään. Viimoset pari viikkoa kun on kulunut muutenkin tän nettimyynnin kanssa,niin uskokaa tai älkää,mutta näiden tuntien jälkeen en enää jaksa bongata naamakirjaa..
Anteeksi jokaiselle eriksen ja yhdessä..manasin tässä joskus kesällä,kuinka ärtsyä on,kun ei joku vastaa meileihin tai tekstareihin ja nyt kyllä oma älämölö osuu pilkkana nilkkaan,,omatkin viestit jääneet viimeaikoina pikkasen vastailematta. Tämä on sitä aikaa,kun moni asiakas lähestyy meilillä,tekstiviestein ja suorana kontaktina puhelimitse,niin välillä tuppaa oikeasti unohtumaan vastata jollekulle..anteeksi :)
KIITOS teille kaikille verkkosivujen asiakkaille..aikas hulabaloo on viikon ollut,kun aletuotteita sinne rustannut ja KIITOS erittäin monesta kiittävästä palautteesta,kun toimitus on ollut nopeata ja tuotteet priimana perille tulleet.
Niiiinpä,verkkomyyntejä moititaan aika-ajoin epäluotettavuudesta eli milloin vain rahastetaan,mutta ei toimiteta tuotteita. Ulkolaisissa on varmasti paljonkin tätä meininkiä,mutta tohdin väittää,että suomalainen,varsinkin sisustustuotepuolen kauppias,joka pyörittää verkkomyyntiä,on reilu,rehellinen ja melko nopeakin.
Se on nimittäin leipä kiinni näissä verkoissa. Ei ole hyvää ja ilmaista,edes nettimyyntiä,kyllä näihin toimintoihin on satsattava melkoiset rahat,että tästä saa toimivan ja varsinkin sen luotettavan. Luotettavuuttahan osoittaa jo maksuvalmius,eli siis asiakkaalle tarjottu valikoima pankkien napukoita,joilla pääsee suoraan kassalle makselemaan. Itse en maksaisi mitään,mihinkään,joka on autotallin osoitteella,alv-tunnukseton ja pelkkä puhelinnumero yhteydenottona ja ennakkomaksu ainoa tapa hoitaa tilaus. Ikävää,mutta eipä herätä luottamusta.

KESKELLÄ viikkoa 25.11…tämä pimeä sais loppua jo..LUNTAAA.....tänne ja heti nyt
..Eikö vain alakin käymään jo rasittavaksi,kun pimeys tuntuu ihan loputtomalta tallustaa päivästä toiseen. Joulusiivous ei ainakaan innosta,kun ei edes tunnu joululta ja sinne on enää kuukauden tarpominen.:)
Olen tämän viikon paukuttanut öitä myöten verkkosivujen artikkeleja “tauluun”,että siitä vaan valikoimaan. Noin puolentoistasataa eri tuotetta on nyt saatu alta pois ja osa on mm. GreenGatelta heti loppuunmyyty,kun on esille saatu.
Kuten useimmat teistä varmaan muistavat,niin olen matkoilla jouluviikon ja palattuani aattona en aloita ensimmäisenä verkkosivujen päivitystä. Hankin toki sijaisen,joka tarkistelee päivittäin verkkomyynnin jouluviikollakin. Kaikki toiveet pyritään toteuttamaan ja vielä tulee päivittäin tuotteita lisää katseltavaksenne. Tarkoitus on saada ennen joulua KAIKKI tällä hetkellä myymälässä olevat myös verkkoon ja tammikuun jälkeen päivitellään ennakkoon tilattavia,varsinkin GreenGaten suhteen.
Nyt lopettelen tällä erää..katsastelen viimeiset meilini ja tervehdin teitä jonakin tulevana päivänä..lämpimät halaukset kaikille kauempana,maailmalla,merillä ja mantereilla oleville tutuille,ystäville,yhteistyökumpaneille ja kaikille pikkukolumbuksille,jotka tarpovat etsien,kuka mitäkin…öitä,nukutaan hyvin:) t. raikku

PERJANTAINA 20.11. TOLKUTTOMAN PIMEITÄ PÄIVIÄ NÄMÄ TÄMÄN VIIKON OLLEET,AINAKIN MEILLÄ KANTA-HÄMEESSÄ!! Pikkasen lunta,ni jo valkenis!!
Lisäilen tuonne myyntisivuille pikkuhiljaa jotakin irtaimistoa,etupainotteisesti käytettyjä,vanhoja ja muuten pois joutavia. Nyt kun on ihan pakko tehdä tilaa,jotta mahdun sekä asumaan että käynnistämään puodin puolenkin toimivaksi.
Kalusteet ovat siis kirpparimeiningillä tarjolla,eivät sisällä silloin myöskään alv:a jne.
Ilmoitettu hinta on kokonaisuudessaan laskettu lähetyskustannuksineen päivineen ja näin ei myöskään maksu onnistu suoraan verkkopankin kautta,vaan on AINOASTAAN ennakkomaksuna ilmoitetulle tilille.
Kiitos..koitan tästä aloitella laittamisen..heissan..terkuin – raijavaan –

Torstaina 19.11.ÄLYTTÖMÄN HARMAANA,suorastaan pimeänä torstaina-09

Laittelen teille tässä tosi pikaviestin,kun päivittelen edelleen näitä verkkosivujamme. GreenGate alkaa koko lailla olemaan kasassa,Mailegeista osa onkin jo loppuunmyyty ja tänään viimeksi loppuivat isot kalenteritytöt. Yksi poika vielä istuskelee tiolla sohvan nurkassa isot raitapossut kainaloissaan.
Tämähän tarkoittanee nyt siis sitä,että joulusesonki on täydessä käynnissä ja tuote kerta kerralta myydään pois eli nyt kantsii sitten aloitella viimeistään ostelemaan,jos mielii vielä kaikenlaista kivaa veronpalautusrahoilla hankkia. Itse pyrin laittamaan aina tuotekohtaisesti kappalemäärät eli pysytte tekin juonessa mukana,kantsiiko ottaa yksi vai kerralla esim.kavereiden kanssa isompikin tilaus.
Kaikia tuotteitamme ei toki millään saada juuri nyt mahduttamaan näille sivuille,muta ainakin merkkikohtaisesti pyrin ne sinne tyrkkamaan.
Minäpä jatkan tästä tämän enempiä jaarittelemasta. Toivon,että jokainen välttyy sikaflunssalta,jota nyt on jauhettu kuukausitolkulla,ja ennekuin siihen edes törmäsi,niin ilmoitellaan sen jo ohittaneen eteläsuomenkin..hyvä niin..
Voikaa hyvin,soitellaan ja morjestellaan kunhan tavataan. Heissan t. Raikku

Lauantai-iltana 14.11..kotiuduttuani Tampereelta tai oikeammin Pirkkalasta,Taitajamessuilta eli lämmin kiitos aktiivisille,kotimaisille yrittäjille,joilla oli näytteille asetettu toinen toistaan upeampia tuotteita.
Sydämellinen special tervehdys Sinille,jota piiiiiitkästä aikaa näin entistäkin upeampien lasinsulatustöidensä ohella. Tapaamisemme myötä kotiini muutti isohko gerbera,majakka ja pari pöllönpoikaa. Ihkusia tuotteita ja satavarmasti jäljittelemättömiä,sillä Siukulla ON ihan omansanäköinen kosketus töihinsä ja ne erottuvat lumoavalla tavalla muista vastaavista tuotteista. Voisin jopa sanoa,että Siukkusella on “siunauksellinen” ote töihinsä,vaikken “pakanallisena” uskonasioihin nyt viittaakaan.
Löysinpä kassiini oivallisen kirjan entisöinnistäkin,kohta jo hiirenkorville selattu ja sormet syyhyävät heti-just-nyt-töihin tarttumiseen,kun jokunen mööpeli tuolla varastoituna odottaa kosketustani.
Upeita huovutustöitä oli tyrkyllä,tilkkua,tingelitangelia ja sadat muut eri artikkelit.
HIENOA,että kotimainen kädentaito esiintyi todella vahvasti ja edukseen,ehdottomasti!
Nyt värkkäilen verkkomyyntisivuja ja GreenGate alkaa olla kohta kokonaan esillä..siis ne tuotteet,joita nyt vielä muutamien kappaleiden erinä löytyy. Koko laillahan nämä tanskalaistuotteet alkavat olla loppuunmyytyjä jo Tanskassakin ja jouluun vielä aikaa..
Tämän urakkani myötä toivottelen teille kaikille sivuilla pompsahtaneille rauhallista yötä. Huomenna saattaa pikkupakkanen kirpaista..pukeutukaa lämpimästi. Öitä!- R –

TÄNÄÄN,perjantaina 13. TAPATURMA..VAI OLIKO SE TURRRRVALLISUUSPÄIVÄNÄ.

Iihana pakkaspäivä oli tänään ja oli iiiihana laittaa jo aamupäivästä leivinuuniin ja pariin muuhunkin tulisijaan tulet ritisemään. Mukava ja miellyttävä lämpö on nyt tiloissa. Eipä tämän Vattenfallin hinnoilla paljon ota vaivaa,kun kipaisee puut liiteristä ja puuenergia kuittaa edes pikkasen palasen sähkölaskun kulmasta pois…)
Toinen oikein mukava asia on se,että huomenna saan oikein laillisesti jälleen aiheuttaa liikenteessä pakokauhua ja epätoivoa,kun korttini on jälleen käytettävissäni.
Kamala on ollut tämä kuukausi,kun kertakaikkiaan mitään asiaa ei ole voinut hoitaa ilman,että on ollut manguttava kuski. Siis niille,jotka eivät ole lukeneet aiempia jutustelujani,niin menetin korttini kahden vuoden aikana tulleiden kolmen ylinopeussakon vuoksi ja neljäs kun oli huomautus,niin kuudeksi viikoksi kiskotaan kortti poliisin arkistoihin,ettette luule,että olisin juonut korttini kuivumaan.
No,kun säntillisesti olen sentään maksanut sakkoni,enkä ole kaahari,niin armollinen rouvapoliisi armahti kaksi viikkoa. Lusin siis vain neljä.,mutta so what,ihan sama kummasta päästä tuomiotani,ne kaks viikkoo olis ottanut,kun autoa tarvitaan täällä maalla ihan joka päivä. Miten on,rouvapoliisi,miten maalla kuljetaan autotta,kun lehmätkään ei edelleenkään osaa lentää???
Nyt sitten ajelen täst edes alinopeutta..kuinkahan pitkäksi aikaa sitten kortti lähtee?
Koittakaa tossa keskiviikon aikoihin varoa moottoritiellä,sillä se olen minä joka köröttää kuuttakymppiä ihan piruuttanikin. Lähden aikaisin,niin ehdin iltapäiväks Hesaan..:)
Tällai tänäpänä..tosi isot halit kaikille ihanille tutuille ja ystäville.
Nukutaan hyvin,nautitaan kirpakoista pikkupakkasista,jotta saadaan punaiset posket!
Tzauuuuu….....terrrrrrrkuin raija

Keskellä viikkoa 11. illan ratoksi..
Niinpä niin..mitäpä tänään teille kirjoittelisin..nyt on sellainen suvantovaihe ilmeisesti,että mitään erityistä ei pukkaa päästä ulos. Olen jälleen omassa kotona viikonvaihteen ex-kodissa olemisen jälkeen. Suurin haikeus on helpottanut muuttoni myötä ja kovalla tohinalla laitan Hannala-taloa myymälää varten edelleen. Suurin osa alkaa olla valmiina paikoillaan,vain ihan jouluisimmat tuotteet puuttuvat vielä.
Ajatelkaa,jouluun on enää reilu kuukausi. Minne oikein katosivat syksynkin kuukaudet
En oikeastaan taida olla varsinainen jouluihminen,sillä jotenkin se vuosi vuodelta tuntuu kaupallisemmalta ja aina vain aikaisemmin syksystä alkaa vouhotus jolulusta,
kaipaan sitä lämmintä mieltä,hyväntahtoisuutta,antamisen iloa ja ihan vain oleilua.
Enpä muista kyllä viime vuosilta kovinkaan rauhallisia jouluja,kun aina on liittynyt työ muodossa tai toisessa. Tästä joulusta tulee kaikkein erilaisin jo pelkästään eronkin vuoksi,mutta muutenkin.
Palaan lomareissulta(toivottavasti ei sikaflunssa kariuta suunnitelmia) nuorimmaisen kanssa sopivasti jouluaaton aamuksi,vanhempani ovat juuri muuttaneet vanhuuden päiviksi hienoon,uuteen kaupunkikotiinsa eli lapsuudenkodin joulua ei ainakaan taida tulla(ei vuosiin kyllä muutenkaan ole ollut), Lasteni toisen mummon sairastuttua vakavasti ei hänkään asu enää luonamme,vaan omassa “saarekkeessaan” vanhusten palvelukodissa…näitä miettiessä on siis kaikkien kaikkein läheisimpien ihmisteni vuosi omani ohella muuttunut kertaheitolla
ja kaikilla tulee olemaan täydellisen erilainen joulu aiempiin verraten.
Omalta kohdalta ei ole myöskään pakollista kaupan aukioloa,kun kauppakeskuspesti päättyi,joten ehkäpä tänä jouluna vietänkin jouluni niin,kuin niin usein olisin halunnut eli ajelen kaikessa rauhassa jo edesmenneiden läheisteni ja sukuni hautapaikoille ja sytytän kerrankin sen kynttilän,joka tähän asti on jäänyt tekemättä. Ehkäpä kierrän muutaman oudommankin paikan ja asetan valontuojan niille sijoille,joille kukaan ei muuten olisi tuomassa tervehdystään. Jospa tänä jouluna kerrankin hiljentyisin ottamaan joulun vastaan ilman minkäänlaista kiirettä.
Ambulanssiajoilta muistan,kuinka useammankin jouluaattoyön tienpäällä kulkiessa olivat muistolehtojen ja hautausmaiden kynttilämeret ihan mielettömän upeaa katseltavaa. Jos vielä kaikki katuvalot sammutettaisiin yhdeksi yöksi näiden ympäristöstä,niin tunnelma olisi täydellinen. Kaupunkien jouluvalot ovat myös hienoja ja toinen toistaan komeampia. Hämeenlinnassa on jo vuosia keskellä kaupunkia suurimpia puita koristanut pienet,tuhannet lamput. Hienoja kertakaikkiaan.
Vahinko,kun Hauholta loppui jo vuosia sitten valtavaa ihastusta herättänyt valometsä Alvettulassa,entiselle kyläkauppiaalle tästä arvoisensa kiitos ja kunnia. :)
Jaa mutta..mahtaisinko itse saada sellaisen aikaan Hannalan tuijiin ja omppopuihin..tai kriikunapuskistoon maakellarin ympärille…funtsitaan..
tätä miettiessä taidan ponkaista unten maille..nukutaan kaikki hyvin…t. – raikku –

P.s…taas olin unohtaa..terkut sinne jonnekin,en tarkkaan tiedä minne,mutta sanotaan nyt vaikka Lyypekkiin,..täällä odotellaan meiliä tai jotakin viestiä,vaikka morsetusta..kunhan kuulis sen verran ettei sikaflunssa vain olisi kaveria kaatanut :)!!

Maanantaina 9.11. isäpäivän jälkeisessä ajassa…
No niin,edel.tekstissäni mainitun laminaattilattialevyjen alle ei ollut jäänyt minkään sortin elukkaa,vaan muhkea kirkas pelikuula. Sen päällä pari laattaa keinahteli epämiellyttävästi. Nuorimmainen,jonka kys.tavara on,auttoi melko hanakasti saamaan sen pois,kun mulkaisin muutaman kerran tuimemmin. .
Tänään meillä on sitten leivontapäivä. Tuolla ovat tämän samaisen kuulan omistajan
“Tukun” kohta 12v. korvapuustit nousemassa ja ainakin taikina maistui oikein onnistuneelta. Poika on pienestä pitäen ollut melko innokas kokkaamaan ja ikimuistoisimman minestronekeiton söimme joskus vilperin ollessa about 5vee,kun sujautti soppaan Fairy-pullosta pikkasen väriä. meille ei koskaan selvinnyt,mistä moisen ajatuksen silloin sai päähänsä,mutta vilkkaalla lapsella ajatus lentää...:)
Sellainen äidin pikku safööri tämä poika on,että ihan turha on väliin mennä sörkkimään,sillä aikas napakasti sieltä tulee kipakkaa kommenttia: “että ei tartte tulla varpaille hyppimähän,kyl mä tän osaan “. Niin on äitinsä poika,tämä kullannuppu :)
Tällaisten lasten kohdalta minua surettaa pikkasen se,että koulut vähentävät jatkuvasti käytännöntöiden tunteja. Kuten moni muukin,niin poikani on sen verran aktiivinen puuhastelemaan,että kyllästyy melko nopeasti olemaan jouten. Kotona on välillä melkoinen taistelu,kun ei millään tahdo saada jakeluun menemään,että ihan kaikkea ei voi yrittää tehdä...niinkuin nytkin,kun odotellaan pullien kohoamista..tämä expertti kaivoi jonkun pikkukeksijän käsikirjan ja aikoo kokeilla,mitä tapahtuu soodan ja jonkun muun aineen sekoituksen jälkeen..huhhuh,taidan lähteä katsastamaan,ettei neropatti kohota koko huushollia atmosfääreihin…
kuulostellaan myöhemmin,mitä sai aikaiseksi…tämä pikkumies tarvitsisi kyllä jonkinlaisen partio tai sudenpentujen kerhon,ei taida enää 4H riittää...- raija –

Sunnuntaita 8.marraskuuta ja ERITTÄIN HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ ihan kaikille isille kautta suuren pallomme. Samalla terveiset Nokian suuntimiin omalle isukille,poikiemme papalle ja joka taitaapi Tottimummun kanssa puuhastella muuttoa kaupunkia kohti.

Oma viikonvaihde soljahti nopsasti puuhastellessa jo ex-kodissani nuorimmaiseni kanssa. Isänsä on reissun päällä Kallion Mikan kisoissa tuolla Espanjan